Matka itsetuntemukseen: Pokémon Concierge

”Pokémon Concierge” -televisiosarjan ilmoituksen nähdessäni mietin, millaisen tarinan saisimme: uusi Pokémon, uusi maa, tai ehkä jopa uusi vihje peleihin? Kuitenkin virallisen trailerin katsottuani tajusin, ettei uusi Pokémon-sarja kulkisi mitään näistä suunnista. ”Pokémon Concierge” on ihastuttava tarina naisesta, joka etsii itseään ja onneaan paratiisissa, joka antaa hänelle tilaa tehdä niin. Se paljastaa syvän totuuden, jonka mukaan oikeassa ympäristössä kuka tahansa voi hitaasti ja vähitellen muuntautua uudeksi, onnellisemmaksi versioksi itsestään.

”Pokémon Concierge” esittelee päähenkilömme Harun (Karen Fukuhara, ”Bullet Train”; Rena Nounen, ”Onihei”), joka yrittää navigoida arkipäiväisessä elämässään poikkeuksellisen huonojen kokemusten täyttämän viikon jälkeen. Hän päättää ottaa työn Pokémon-lomakeskuksen conciergena, paikassa joka on täynnä hurmaavia olentoja uskomattomilla voimilla ja eläimellisillä piirteillä, toivoen, että tämä työ muuttaisi hänen elämänsä. Haru ei tajua, että menestys syntyy epäonnistumisesta; siksi hän pitää jokaista takaiskua todisteena siitä, ettei sovi uuteen ympäristöönsä. Kuitenkin sarjan edetessä hän löytää lohtua ystävistä ja ympärillään olevista Pokémonista ja tajuaa jokaisen hetken olevan arvokas oppimiskokemus ja tilaisuus tulla parhaaksi versioksi itsestään.

Tämän sarjan omaperäinen painotus kotoisalla estetiikalla, pastelliväreillä, taitavasti toteutetulla 3D-savi-animaatiolla ja uudella rakkaudella Psyduckia (Hiroshi Kosaka, ”My Happy Marriage”) kohtaan, joka korvaa Pikachu-pehmolelun sivuhahmona, erottaa sen suurimmasta osasta Pokémon-sarjoja. Sen sijaan että keskityttäisiin taisteluiden, salien ja toiminnan avulla tapahtuvaan taitojen kehittämiseen, ”Pokémon Concierge” keskittyy erilaiseen itsetutkiskeluun. Pokémonien elämän energia, joka näkyy kuvattuna sarjan visuaaleissa (en voi olla ajattelematta kuinka hurmaavasti piirretty Wooper onkaan), auttaa yleisöä samastumaan Haruun, joka kokee muutoksen näkökulmassaan kammottavan viikon, kuukauden tai jopa vuoden jälkeen, mikä tekee hetkestä liikuttavamman, kun hän viimein löytää työn ulkopuolisen elämän merkityksen lähtiessään omalle itseään kehittävälle sankarimatkalleen löytääkseen rauhan. Näemme myös, kuinka muut Pokémonit löytävät itsensä tarinan edetessä, mukaan lukien Psyduck, joka oppii hyväksymään telepaattiset kykynsä eikä enää piilota niitä, Magikarp, joka ei osaa aluksi uida mutta kehittyy ajan myötä, ja ujo Pikachu (Ikue Ōtani, ”Pokémon Journeys”), joka saa lisää itseluottamusta kun sen omistaja hyväksyy sen oppimisprosessin, vaikka Pikachu ei olisikaan yhtä rohkea tai äänekäs kuin useimmat Pikachut. Yhtäläisyys siinä, miten Haru löytää itsensä omana itsenään ja miten hän auttaa näitä Pokémonia tuntemaan olonsa mukavammaksi omassaan, on paitsi hurmaavaa myös uskomattoman koskettavaa. Huolehtimalla muista Haru oppii huolehtimaan itsestään.

”Pokémon Concierge” on inspiroiva, arvostettu ja ihana katsella aikana, jolloin kaikki keskittyy tuottavuuteen tai negatiivisuuteen. Huomioiden nykyajan tuottavuuden aiheuttaman valtavan stressin, ”Pokémon Concierge” vaikuttaa olevan häiriötön viesti maailmalle pysähtyä ja nuuhkia ruusuja. Tämä hyödyttäisi meitä itseämme ja myös ympärillämme olevia ihmisiä, jotka saattavat tarvita apuamme. Toimiessamme näin me voimme, kuten Haru, löytää todellisen paratiisin paitsi ympäristöstämme myös itsestämme.